Tänään oli terapia...

Muoks muoks klo 23.10 Ai niin pakko vielä tähän mainita että TÄNÄÄN vilkaisin KERRAN tosi nopeasti terppaa silmiin... Sitä seurasi heti liuta sisäisiä varoituksia ja huutoja ja hetken tuntui etten kestä vaan lähden lipettiin (tapahtui vielä aika alussa sessiota) mutta niin vain sain varoittavat huudot yms. kuriin ja pystyin olemaan. Nyt kotona tuo UROTEKO tuntuu jo todella hyvältä.

Ensinnäkin huone oli kokenut taas mullistuksen mutta terapeutti varoittikin siitä etukäteen sähköpostilla eikä se ollut niin järkyttävä koska nojatuolit ja niiden välissä oleva pöytä oli edelleen samoissa paikoissa, ainoastaan muut huonekalut olivat täysin vaihdelleen paikkaa. Oudoksutti kyllä mutta ei järkyttänyt.

Mutta lopussa koin ihan älyttömän pettymyksen, tuntui että koko maailma hajoaa... ja taas niin pienestä!! Kyllä olen todella epävakaa ihminen kun noin pienestä sisäinen maailmani järkkyy. Pelkäsin niin että purskahdan itkuun pettymyksestä ja tunteesta että minua on PETETTY, se ei ollut kaukana mutta tämä oli sellainen itku jota en halunnut terapeutille näyttää joten tuli aika kiire sieltä pois.

Kyse oli NIIN PIENESTÄ asiasta kuin yllätystauosta joka kestää KOLME VIIKKOA!!! Olin kyllä tietoinen kahdesta viikosta koska tiesin terapeuttini jäävän lomalle ensi viikoksi mutta olin varautunut VAIN siihen kahden viikon taukoon. Mutta terapeutti oli epähuomiossaan täyttänyt kalenterinsa kokonaan loman jälkeiselle viikolle joten ensimmäinen vapaa aika oli KOLMEN viikon päästä.

Edelleenkin olo on kuin minua olisi pahemman kerran petetty ja itku ei ole kaukana. En vain voi nyt asiaa päässäni käsitellä koska lapset on kotona ja myöskin isä tuli talkoohommiin 2-3 päiväksi joten joudun käsittely siirtämään nukkuma-aikaan asti.

Mutta miksi, miksi reagoin näin voimakkaasti, miksi tämä tuntuu näin pahalta??? Tiedän kyllä että selviän kolmesta viikosta, olenhan selvinyt kesäisin viidestäkin viikosta mutta toisaalta siihen viiteen viikkoon on kyennyt valmistautumaan monta kuukautta kun tämä taas tuli niin puskista ja niin yllättäen että ei ollut mitään sopeutumisaikaa.

Pitäisikö minun kirjoittaa tästä terapeutille??? Mutta tämä reaktio niin hävettää, HÄVETTÄÄ olla näin lapsi, näin EPÄVAKAA ja Rääväsuu lisää vettä myllyyn haukkumisellaan... Hävettää olla vaativa, tarvitseva...

Ja muuten tämä sessio oli oikeastaan todella hedelmällinen ja hyvä joista kirjoitan sitten toisella kertaa mutta tarvitsen nyt neuvoja miten käsitellä tämä petetyksi tulemisen tunne, miten päästä siitä yli ja pitäisikö minun kirjoittaa terapeutille tästä reaktiosta.